Arvostelu: Roope-setä 443

Romano Scarpan saatiin jo aimo tovi sitten tietää olevan se ankallinen mestari, jolle suotiin kunnia olla ensimmäinen henkilö, jonka nimiin on annettu toinenkin Roope-sedän platinanumero. Tuolloin päätös aiheutti hieman ihmetystä ja nurinaa, sillä näinkin pikainen uusintakierroksen aloittaminen platinanumeroiden kohdalla vaikutti oudolta ratkaisulta ja tympeältä teolta laajaa ankantekijöiden joukkoa kohtaan. 

Näihin soraääniin vastataan numerossa heti kättelyssä. Ainakin allekirjoittaneen toimituksen perustelut vakuuttavat enkä enää lainkaan kyseenalaista tätä Scarpan toista platinanumeroa. Hän on sen ansainnut ja se tulee sopivaan saumaan ensi vuoden Scarpa-juhlallisuuksia ajatellen, joista tehdäänkin jo mehukkaita paljastuksia. Toki sivulauseessa edelleen totean, että vastaisuudessakin tällaisille pikaisille uusintakierroksille on oltava vankat perusteensa. Toivottavaa olisi, että platinanumeroissa päästäisiin esittelemään mahdollisimman laajaa ja kattavaa joukkoa oman numeronsa ansainneita tekijöitä. Heitä kuitenkin riittää. 

Numeron kanteen on isketty sanapari ”klassikoiden klassikko”. Tässä jos jossakin kohtaa sen käyttö on täydellisen sallittua ja sopivaa. Lehti käynnistyy tarinoiden osalta ensimmäisellä Scarpan täysin itsensä tekemällä sarjalla Ravut punaviinissä. Sarja on yksi henkilökohtaisia suosikkejani. Se vie aina mukanaan nostalgiselle matkalle, sillä luin sen ensi kertaa aivan ankallisen taipaleeni alkuvuosina. Tarina jäi ikuisesti mieleeni ja se on aina ilo lukea uudelleen. 

Tässä mielessä joku voi pitää minua jäävinä arvioimaan tätä tarinaa, sillä eihän minulle jää muita vaihtoehtoja kuin antaa sille kaikissa kategorioissa täydet pisteet. On hämmästyttävää, kuinka Scarpa kykeni heti ensimmäisen tarinansa kohdalla tällaiseen suoritukseen. Ravut punaviinissä on huippujännittävä dekkari, jossa on huumoria ja salaperäisyyttä – ja kaikki on annosteltu täsmälleen oikeassa suhteessa. Bravo!

Toimitukselle on annettava kiitokset siitä, että se rehdisti tarinan ensimmäiselle sivulle on kirjannut sen aiemmat julkaisut Suomessa. Tästä hyvästä periaatteesta on välillä platinanumeroissa lipsuttu, mutta sitä olisi tärkeä ylläpitää säännönmukaisesti kaikissa julkaisuissa. Toimituksen kunniaksi lasketaan myös lehdessä olevan oheismateriaalin hienous. Faktapitoiset artikkelit, päätoimittaja Aki Hyypän muistelut Scarpan tapaamisesta sekä Scarpan oppilaan Giorgio Cavazzanon pikku haastattelu yhdessä Scarpan piirrosten ja luonnosten esittelyjen kanssa muodostavat mukavaa ja mielenkiintoista kokonaisuutta aina sarjojen välissä. 

Muiden lehden sarjojen käsikirjoittajana ei ole Scarpa. Pakkaspavut on käsikirjoittanut Giorgio Pezzin. Ravut punaviinissä vuodelta 1956 on niin varhaista Scarpaa, että tässä numerossa vasta Pakkaspavut, joka on vuodelta 1983, esittelee piirrostyöltään kypsää ja sitä kaikkien tunnistamaa Scarpaa. Piirroksia on näin ollen erityinen ilo seurata ja tarina on myös käsikirjoitukseltaan pikanttia tavaraa. Pezzinin kynäilemä juoni on ovela. Ainakin tämä lukija kaavaili alkuun sarjalle melko ennalta arvattavaa reittiä, mutta niinpä ei suinkaan käykään. Yllätyksellisyyttä on aina mukava kohdata ja tämä sarja oli mahtava tässä platinanumerossa lukea. 

Lehden kolmannessa ja samalla viimeisessä tarinassa siirrytään hiiriuniversumin puolelle. Se on jälleen yksi äärimmäisen hyvä puoli kokonaisuudessa. Bruno Concinan käsikirjoittama Mikki Hiiri asemapäällikkönä on vuodelta 1989. Scarpan piirrokset ovat siinäkin ihailtavaa katseltavaa. Myös tämän tarinan voi Pakkaspapujen tavoin tulkita hyvällä tavalla hieman harhauttavan lukijaa. Alussa ei ole selvää, onko tarinasta kehkeytymässä rikosmysteeri. Lopultahan tämä epäselvyys on mainio piirre sarjassa, sillä asetelma ei ole hahmoillekaan selvä, mihin tarinan ydin perustuukin. Tarina on yllättävänkin mainio ja viihdyttävä eikä todellakaan kalpene lehden muun sisällön rinnalla. Sekin on paikkansa kokonaisuudessa ansainnut. 

Eipä kokonaisarviota tarvitse jännityksen vuoksi viivytellä. Olen tämän jälleen yhden täydellisen platinanumeron jälkeen valmis julistukseen, jossa todetaan Roope-sedän platinanumeroiden olevan tätä nykyä säännöllisesti ilmestyvistä Disney-sarjakuvajulkaisuista parhaita. Piste. Vuosi sitten Luciano Bottaron platinanumero sykähdytti, nyt saman tekee Scarpan toinen numero ja vielä tuntuvammin. Tämä Roope-sedän numero 443 on tähän mennessä ilmestyneistä platinanumeroista paras ja mahdollisesti paras kaikista tähän mennessä ilmestyneistä Roope-setä-lehdistä. Jälkimmäisen sinetöiminen vaatisi perusteellisemman tutkimustyön, mutta sille ovat olemassa täydet edellytykset. 

Odotan suurella mielenkiinnolla ensi vuotta, jolloin Scarpan syntymästä täyteen tulevaa 90 vuotta juhlistetaan kiitettävän monipuolisesti toimituksen lehdessä antamien vinkkien perusteella. Platinanumeroiden taival jatkuu tammikuussa, jolloin tähtenä on Marco Rota. Platinanumeroiden kurssista alkaa tässä vaiheessa tuntua turhalta liikaa stressata näin lukijan asemassa – ne ovat jalansijansa sementoineet. Kunpa tämä sama tunnelma saataisiin kopioitua myös Roope-sedän muihin numeroihin ja Disney-sarjakuvajulkaisuihin laajemminkin.