Hae tästä blogista

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Suomen Disney-pomosta elokuvaneuvos

The Walt Disney Company Finlandin toimitusjohtaja Juha "Jussi" Mäkelä on saanut elokuvaneuvoksen arvonimen. Nimitys tapahtui jo joulukuussa, mutta tasavallan presidentin ja pääministerin allekirjoittama kunniakirja luovutettiin Mäkelälle viime lauantaina.

Mäkelä on toiminut Disneyn Suomen-haarakonttorin johdossa sen perustamisesta 1990-luvun puolivälistä lähtien. Aiemmin hän on työskennellyt elokuvien parissa sukunsa omistamassa elokuvateatteriketju Kinostossa ja ollut mukana perustamassa Finnkinoa. Disneyllä Mäkelä päätti aikoinaan keskittyä Disneyn elokuvien levittämisen lisäksi kotimaiseen elokuvaan, mikä on myöhemmin osoittautunut erittäin hyväksi päätökseksi yhtiölle.

Ankkalinnake onnittelee!

Ei kommentteja: