Hae tästä blogista

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Tunnetko jo meidät 1 - Danilo Barozzi & Daniela Vetro

Ankkalinnakeella on ilo ja kunnia aloittaa uusi artikkelisarja "Tunnetko jo meidät". Aiomme kirjoittaa hieman tuntemattomammista artisteista, jotta hekin saavat sen kaiken maineen ja kunnian minkä todella ovat ansainneet riemastuttamalla meitä viikko toisensa jälkeen mainioilla Disney-sarjakuvillaan. Ensimmäisessä artikkelissa esittelynsä saavat Danilo Barozzi ja Daniela Vetro.

Danilo Barozzi

Danilo Barozzi (s. 1969) on milanolainen Ankka-piirtäjä, joka aloitti uransa 1990- luvulla Mondadorilla piirtäen sekä hiiri- että ankkauniversumiin kohdistuvia sarjakuva. Piirtämään hän oppi kopioimalla Giorgio Cavazzanon, Romano Scarpan, Carl Barksin ja Giovan Battista Carpin mestarillisia piirroksia. Nykyisistä piirtäjistä hän nostaa esille Fabio Celonin suosikkinaan.

Piirtämistään hahmoista Barozzi pitää eniten Touhosta: "Hän on niin ulkona kaikesta. Hän voi tehdä kaikkea! Hän on totaalisen vapaa, ei omista mitään eikä kukaan voi kontrolloida häntä!". Disney-universumissa häntä kiinnostaa ennen kaikkea se, että siitä voi puhua missä vain ja kenen tahansa kanssa. Kaikki tuntevat Aku Ankan lähes missä maassa tahansa.


Italiassa julkaistaan paljon Disney-sarjakuvaa, ja iso osa näistä on maan omasta tuotannosta lähtöisin. Tempo on siis kova, ja Barozzi sanookin piirtävänsä tarinansa valmiiksinoin 2-3 viikossa. Vapaa-aikanakin Aku Ankka on mukana arjessa: "Minä ja Aku usein vapaa-ajallamme otamme kupin kahvia ja Aku alkaa kertoa Ankkalinnasta. Valitettavasti hän on aina hyvin kiireinen ja minullakin on perhe, joten tapaamme hyvin harvoin. Nykyisin vapaa-ajallani tapaan kertoa lapsilleni asioita Akusta".

Barozzi halusi vielä lähettää terveiset kaikille Ankkalinnakkeen lukijoille: "Parhaimmat terveiset kaikille Ankkalinnakken seuraajille, ja iso hali kaikille jotka ovat nähneet edes joitain piirroksiani".


Daniela Vetro

Daniela Vetro on Palermosta lähtöisin oleva Disney-artisti. Suomessa hänet muistetaan varmasti ainakin W.I.T.C.H- sarjasta, jossa Vetron käsialaa olevia kansikuvia ja sarjakuvia nähtiin usein. Taskukirjojen ystävätkään eivät ole voineet hänen kuvittamia tarinoita missata, sillä näitä on julkaistu Suomessakin varsin runsain mitoin. Ja on hän ehtinyt työskentelemään myös Disney Academiassa Italiassa, joka kouluttaa tulevia Disney-huipputekijöitä.

Kun puhutaan suurimmista esikuvista, Carl Barks nousee luonnollisesti esiin. Hän kuitenkin haluaa korostaa, että italialaiset artistit ovat antaneet myös oman hienon panoksensa Aku Ankan kehityksessä. Giovan Battista Carpi, Romano Scarpa, Giorgio Cavazzano, Corrando Mastantuono ja Enrico Faccini olivat Vetron suuria esikuvia hänen uransa alkuvaiheessa, ja hän kokee yhä saavan näistä päivittäin inspiraatiota.

Aku Ankka on tietenkin lähes kaikille mukava piirrettävä hahmo, mutta tämän lisäksi myös Milla Magia, Touho Ankka ja Pikku-Aku ovat suuria suosikkeja Vetrolle. Pikku-Aku on ainoa, jonka pariin Vetro on päässyt myös käsikirjoittajana ja tämä tekeekin hahmosta hieman erityisemmän hänelle. Hänen ainoa Disney-käsikirjoituksensa Jouluvieras nähtiin myös Suomessa Aku Ankan Taskarin teemanumerossa 21: Todellisia tonttuja.


Kuten Barizzokin, myös Vetron piirtämistahti on huippuluokkaa. 10- sivuisen tarinan piirtämiseen häneltä kuluu aika noin 5-6 päivää. Tähän sisältyy käsikirjoituksen lukeminen ja ruutujen sommittelu. Tussaamiseen hän ei käytä mitään digitaalisia ohjelmia, vaan on perinteisen koulukunnan edustaja. Hän ei tosin itse usein tussaa töitään, ainoastaan yksittäiset kuvitukset ja lyhyemmät tarinat.

Ankkojen piirtämisessä Vetro kokee suurinta nautintoa näiden kurvikkuuden takia. Ilmeikkäät kasvot ja kehonkieli luovat piirtämisestä miellyttävää. Uskomattomat seikkailut kummine juonenkänteineen tekee sarjakuvien piirtämisestä mielekästä, Vetro sanoo.

Taiteilijaa ei päästetä vähällä kotioloissakaan, josta pitää huolta Vetron 4- vuotias Alessio-poika. "Ei hätää äiti, voit tehdä tuon uudestaan useita kertoja. Pystyt varmasti parempaan!" poika tapaa sanoa kun äiti piirtää hänelle kuvia Ankoista.

Ja loppuun vielä Vetron terveiset Ankkalinnakkeen lukijoille: "Parhaat terveiset kaikille Ankkalinnakkeen seuraajille ja kaikille Suomen Ankka-faneille!"

Ei kommentteja: