Hae tästä blogista

perjantai 27. helmikuuta 2015

Aku Ankalle langettava tuomio JSN:ltä

Aku Ankka -lehti on saanut Julkisen sanan neuvostolta (JSN) langettavan tuomion piilomainonnasta. Kyseessä on kaikkien aikojen ensimmäinen langettava tuomio Aku Ankalle, joka tuli niin ikään kaikkien aikojen ensimmäisen lehteen kohdistuneen kantelun seurauksena.

Kantelu koski Aku Ankan 40/2014 välissä julkaistua ilmoitusliitettä, jossa mainostettiin Oululaisen Reilu-leipää. Kantelijan mukaan tapauksessa mainosten ja toimituksellisen sisällön välinen ero ei tullut tarpeeksi selväksi, koska liitteessä käytettiin lehden puolelta tuttua fonttia, lehdelle ominaista kansikuvaa ja mainostettavan tuotteen näkökulmasta valittuja sarjakuvia. Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä puolusti liitteen selkeää erillisyyttä lehdestä ja helppoa tunnistettavuutta kaupalliseksi sisällöksi sen kannessa käytetyllä ILMOITUSLIITE-tekstillä, eri paperilaadulla kuin itse lehdellä ja liitteen omalla sivunumeroinnilla.

JSN:n ratkaisu oli seuraava:

JO 16: Ilmoitusten ja toimituksellisen aineiston raja on pidettävä selvänä. Piilomainonta on torjuttava.

Julkisen sanan neuvosto toteaa 27.11.2013 antamassaan lausumassa piilomainonnasta seuraavaa:
”Neuvosto pitää tärkeänä, että koko media-ala kantaa vastuunsa Journalistin ohjeiden noudattamisesta, torjuu johdonmukaisesti piilomainonnan sekä kieltäytyy ulkopuolisesta painostuksesta myös silloin, kun sitä yrittää vaikutusvaltainen ilmoittaja tai yhteistyökumppani. Jos tiedotusväline taipuu, tieto siitä voi levitä sekä heikentää kyseisen välineen, ja viime kädessä koko media-alan, uskottavuutta yleisön silmissä.”

Aku Ankka on Suomen suurin viikkolehti. Lehden mediatiedoissa kerrotaan, että suurin osa sen lukijoista on 8–16-vuotiaita (3–11-vuotiaita lukijoita on yhteensä 267 000/Yippee 2011, yli 12-vuotiaita lukijoita on yhteensä 983 000/KMT 2012). Lehden lukijakunnasta suurin osa on alaikäisiä. Neuvosto painottaa, että lapsille suunnatussa mediassa piilomainonnan torjuminen on yhtä tärkeää kuin kaikissa muissakin tiedotusvälineissä, ellei vieläkin tärkeämpää. Sarjakuvalehden lukijakunnalla ei ole yhtä hyviä valmiuksia kuin aikuisilla erottaa mainontaa lehden tavanomaisesta sisällöstä varsinkin, kun mainonnalle haetaan vakuuttavuutta lehden ilmettä jäljittelemällä ja valitsemalla sisällöksi leipä-aiheisia sarjakuvia.                                                                                                                 
Oululaisen Reilu-leivän mainosliitteen kansi oli samanlainen kuin Aku Ankan kansi. Ilmoitusliite-teksti ei ollut riittävä, koska Aku Ankan logo hallitsi liitteen kantta ja siinä käytettiin samoja fontteja kuin Aku Ankan kannessa. 16-sivuisessa liitteessä oli neljän sivun mittainen sarjakuva, kaksi ja puoli sivua sarjakuvastrippejä sekä aukeaman sanaristikko. Kaikki Aku Ankan arkistoista valikoitu sisältö käsitteli leipää. Ilmoitusliite-sanaa ei toistettu kertaakaan liitteen kannen jälkeen. Liitteessä mainittiin reilu-sana 20 kertaa: kahdeksan kertaa tuotteen logona, kerran sanaristikossa ja 11 kertaa eri muodoissa toimituksen tuottamassa aineistossa.

Päätoimittajan vastauksen mukaan lehden toimitus oli tuottanut liitteeseen kaupallista sisältöä mainostajan tilauksesta. Lisäksi tekijätietojen julkaiseminen myös liitteessä hämärsi rajaa ilmoituksen ja lehden toimituksellisen sisällön välillä. Neuvosto pitää arveluttavana sitä, että toimitus tekee ilmoitussisältöä tällä tavoin.

Julkisen sanan neuvosto toteaa, että Aku Ankka on rikkonut hyvää journalistista tapaa ja antaa sille huomautuksen.

Ei kommentteja: