Hae tästä blogista

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Marko Leppälä bloggaajana

Iloksemme Ankkalinnake on saanut tietoon, että armoitettu barksisti ja sarjakuvaharrastaja Marko Leppälä on kaikessa hiljaisuudessaan alkanut pitämään blogia. Taideinto-nimellä kulkeva blogi esittelee Barks-harrastelijan mietteitä uran varrelta ja on sivua koristeltu komein kuvinkin. Innolla jäämme odottelemaan, millaista tarinointia Leppälä vielä keksii lukijoidensa iloksi.

Ohessa vielä vanha Ankkalinnakkeen haastattelu vuodelsta 2007:

1. Mistä ja miten keräilyinnostuksesi alkoi?
Keräilyinnostukseni alkoi vuonna 1972 Aku Ankassa julkaistun Carl Barksin ”Aku Ankka ja vanhan linnan salaisuus” -tarinan lukemisesta. Tarina teki minuun niin suuren vaikutuksen, että kiinnostukseni saada itselleni vanhoja Aku Ankan numeroita heräsi. Vuonna 1974 aloitin niiden järjestelmällisen keräilyn.

2. Miksi keräilet juuri Aku Ankkoja, sekä siihen liittyvää muuta materiaalia?
Aku Ankkoja keräsin aluksi nimenomaan Barksin sarjojen takia, mutta myöhemmin Paul Murryn Mikki Hiiri -tarinoista tuli minulle toinen hyvä syy kerätä niitä. Osa muustakin Aku Ankka -materiaalista on niin upean näköistä, että haluan saada niitä itselleni, kuten Barksin öljymaalauksista tehdyt ankka-litografit.

3. Mikä on arvokkain keräilyesine, jonka olet hankkinut?
Barks-originaalien jälkeen varmaankin vuodelta 1941 oleva Walt Disneyn henkilökohtainen kirje, josta maksoin 7 000 euroa.

4. Kuinka paljon suunnilleen Aku Ankka-keräilytavaraa omistat?
Tuhansia lehtiä ja kirjoja sekä 50 Barksin ankka-litografiaa ja muutaman originaalipiirroksen.

5. Onko sinulla tietyt säilytystilat keräilymateriaalille?
Lehtiä ja kirjoja säilytän kirjahyllyissä ja kaapeissa. Originaalit ja osa litografeista ovat kehystettyinä seinillä ja loput erillisessä varastossa.

6. Suosikkisi ankkapiirtäjistä ja käsikirjoittajista?
Edesmenneistä piirtäjistä Carl Barks ja Al Taliaferro ja nykypiirtäjistä Vicar. Käsikirjoittajista Barks.

7. Ja vielä terveisesi Ankkalinnakkeelle ja muille Ankisteille.
Kiitokset Ankkalinnakkeen tekijöille arvokkaasta työstä, josta on iloa ja hyötyä meille Ankisteille. Kesälomavinkkinä muistuttaisin kaikkia Ankisteja Riihimäen taidemuseossa 19.8. asti auki olevasta Ankkalinna-näyttelystä.

Ei kommentteja: