Hae tästä blogista

perjantai 7. marraskuuta 2014

Toy Story 4 tulossa vuonna 2017

Disney on ilmoittanut, että maailmanlaajuisesti lähes kaksi miljardia Yhdysvaltain dollaria tienannut Pixarin elokuvasarja Toy Story saa neljännen osansa, jonka on tarkoitus saapua elokuvateattereihin vuonna 2017. Alustavaksi ensi-iltapäivämääräksi on kerrottu 16. kesäkuuta. Kaksi ensimmäistä Toy Storya ohjannut John Lasseter tekee paluun ohjaajan penkille. Vuonna 1995 valmistunut Toy Story muistetaan ensimmäisenä kokoillan tietokoneanimaatioelokuvana. Elokuvasarjan päähenkilöitä Woodya ja Buzz Lightyearia ovat näytelleet Tom Hanks ja Tim Allen, jotka jatkavat rooleissa tulevassakin rainassa.

Pixar on tekemässä jatko-osia myös Ihmeperheelle sekä Autoille, mutta niille ei ole vielä annettu minkäänlaisia ensi-ilta-ajankohtia. Sen sijaan Nemoa etsimässä -elokuvan jatko-osa Finding Dory saa ensi-iltansa näillä näkymin 17. kesäkuuta 2016. Ensi vuonna Pixarin ystäville on luvassa kaksin verroin mannaa, kun 19. kesäkuuta ensi-illassa on Inside Out ja 25. marraskuuta The Good Dinosaur.

Ei kommentteja: