Hae tästä blogista

torstai 12. kesäkuuta 2014

Ankasta Anarkiaan näyttely Kangasalla


Menossa Kangasalle kesällä? Kannattaa tutustua seuraavaan näyttelyyn:

Ankasta Anarkiaan, Kangasalla Sahalahden museomakasiinissa

Ankasta anarkiaan -näyttely esittelee sekä tavallisia että kummallisia sarjakuvailmiöitä. Näyttelyn ikäpresidentti on sarjakuvaseikkailunsa 1930 aloittanut Mikki Hiiri. Suomalaisten suosima Disney-hahmo Aku Ankka puolestaan esiintyi ensi kerran sarjakuvissa 1934.

Meillä 1951 aloittanut Aku Ankka -lehti on jo usean vuosikymmenen ajan ollut Suomessa selvästi suositumpi kuin missään muualla maailmassa. Suosiota ovat siivittäneet ankkamestari Carl Barksin sarjat ja sitä ylläpitävät mm. kotimaisen ankkataiturin Kari Korhosen mainiot tarinat. Sarjakuvien lisäksi näyttelyyn on rakennettu Disneyn oheistuotetaivas, jossa on esillä reilusti yli toistasataa lelua, asustetta sekä muuta Akuun, Mikkiin ja kumppaneihin liittyvää tuotetta.

Supersankareita ei näyttelyssä nähdä, mutta niiden edeltäjistä esillä ovat kaikille konnille kyytiä antavat Taika-Jim (1934) ja Mustanaamio (1936), joista jälkimmäisellä on ollut Suomessa oma sarjakuvalehtikin usean vuosikymmenen ajan. Eri puolilla maailmaa julkaistujen lehtien lisäksi näyttely havainnollistaa sarjakuvasankarille ainutlaatuisen tapahtuman: Mustanaamion häät Diana-morsiamen kanssa 40 vuoden seurustelun jälkeen.

Villiä länttä näyttelyssä edustaa italialaissarjakuva Pecos Bill, joka tuli Suomeen 1953. Eri puolilla Eurooppaa julkaistujen lehtien lisäksi näyttelyssä esitellään Pecos Bill -mystiikkaan kuuluvat shamaanit ja taivaan ratsastajat sekä sankarin rakastettu Pikku-Sue intiaaniasuun puettuna.

Kummallisten sarjakuvien osaston käynnistävät EC Comicsin kauhu- ja scifi-sarjakuvat, jotka aloittivat 1950 "uuden trendin" ja mullistivat Amerikan sarjakuvamarkkinat poikkeuksellisen laadukkailla tarinoillaan. Kun muut kustantajat seurasivat perässä julkaisten yhä kauhistuttavampia kansikuvia ja tarinoita, alettiin sarjakuvia syyttää nuorisorikollisuudesta. Moraalinvartijat kävivät sarjakuvien kimppuun sellaisella voimalla, että kustantajien oli 50-luvun puolivälissä sitouduttava julkaisemaan vain Comics Code -tarkastajien hyväksymiä kilttejä tarinoita.

Suomeen kauhusarjakuvat tulivat vasta 70-luvun alussa kauhusarjojen toisen aallon mukana. Lipunnäyttäjänä meillä oli Creepyn ja Eerien tarinoista koottu halvalle paperille painettu Shokki. Sarjakuvalehtien lisäksi kauhuteemaa näyttelyssä kuvittavat voodoo-nuket, pääkallot ja muu hätkäyttävä esineistö.

Toisena omituisuutena esitellään Suomessa melko vähän tunnettu Basil Wolverton, jonka taiteen viehätys on rumuuden kauneudessa. Hänen meilläkin tunnetuin työnsä on Leena Hyeena, joka voitti Maailman rumin nainen -piirustuskilpailun 1947. Näyttelyssä Leena esiintyy sekä pienoispatsaana että paljettimekkoon puettuna. Erityisen arvostettuja ovat Wolvertonin omalaatuiset karikatyyrit, joita on julkaistu mm. Mad- ja Plop-lehdissä. Vanhemmalla iällä Wolverton kuvitti Raamatun tavalla, joka oli pikemmin pelottava kuin armahtava.

Moraalinvartijoille vahvan vastaiskun antoi säännöistä piittaamaton underground-sarjakuva, jonka tärkeimpiä vaikuttajia oli Robert Crumbin 1967 aloittama Zap-lehti. Undergroundissa mässäiltiin kaikella sillä, mikä oli Comics Codessa kiellettyä. Lehdet olivat täynnä huumeita, seksiä ja väkivaltaa. Crumb on jatkanut piirtämistä näihin päiviin asti ja keskittynyt myöhemmässä tuotannossaan omien perversioittensa paljastamiseen. Toisaalta hän sai muutama vuosi sitten valmiiksi Suomessakin julkaistun tyylikkään version Genesiksestä, ensimmäisestä Mooseksen kirjasta.

Suomessa undergroundia ovat parhaiten julkituoneet 70-luvun Jymy- ja Huuli-lehdet. Kotimaisista taiteilijoista näyttelyssä ovat mukana varhainen vaikuttaja Timo Aarniala ja viime aikoihin asti underground-henkisesti piirtänyt Juho Juntunen.

Näyttely on esillä Kangasalla Sahalahden museomakasiinissa. Osoite on Vanha Pakkalantie 14, 36420 Sahalahti ja rakennus sijaitsee kirkkoon johtavan tien risteyksessä. Aukiolojat ovat 9.-20.7.2014, ke-pe 14-18, la-su 12-16, ma-ti suljettu. Ankasta anarkiaan löytyy myös Facebookista. Näyttelyn kokoaja Kari Elkelä esitelmöi tavallisista ja kummallisista sarjakuvailmiöistä avajaisissa tiistaina 8.7.2014 klo 18 museomakasiinissa, jolloin on myös ensimmäinen mahdollisuus tutustua näyttelyyn.

Ei kommentteja: