Uusin Roope-setä lyö ällikällä heti kannellaan. Corrado Mastantuonon teos on jossain määrin monitulkintainen. Kannessa mainostettava sarja Ankervillen kummitus luo kimmoketta sille, että Akun kauhistunut ilme johtuisi haamusta. Tällöin kansi olisi todennäköisesti sarjaa ajatellen ja varten tehty. Toinen vaihtoehto on, että kansi ei viittaa lainkaan sarjaan ja kyse on vitsistä. Akulla on aimo kasa kirjoja sylissään. Heti päätyessään lehden kolmannelle sivulle voi päätellä kumpi vaihtoehdoista on oikea.
Johtosarja Ankervillen kummitus perustuu Oscar Wilden romaaniin Cantervillen kummitus. Ankallisen kirjallisuusparodian takana ovat Alessandro Sisti ja Roberto Marini. Juoni kulkee jouhevasti eteenpäin eikä tarjoile pettymyksiä. Tosin minkäänlaisia yllätyksiäkään ei ole luvassa. Tarinaa voisi kuvailla eräänlaiseksi peruspaketiksi. Lukukokemus on mukava, mutta siihen se sitten jääkin. Marinin piirrokset noudattavat sarjan mutkatonta olemusta, mutta eivät toki ole huonoja. Kunnianhimoisuutta ei ole näkyvissä.
Myös seuraava sarja on parodia. Tällä kertaa kohteena on Edgar Allan Poen teos Rue Morguen murhat. Mario Volta ja Giampiero Ubezio ovat vääntäneet sen muotoon Torkkukadun mysteeri. Sarja kuuluu lyhyeen Edgar Allan Hiiren kertomuksia -tarinasarjaan. Juttu on pitkä, peräti 49-sivuinen, mutta suurin osa sivumäärästä tuntuu kuluvan turhalta tuntuvaan jankuttamiseen. Voisiko olla, että tekijät ovat tarkoituksella pyrkineet venyttämään tarinaa ja tekemään siitä pituudellaan houkuttelevamman ja jännittävämmän? Ainakaan minuun tämä taktiikka ei purrut. Ubezion piirrokset ovat omiaan korostamaan tätä epämiellyttävää huomiota. Kuvitus on yksinkertaista, yksityiskohdatonta ja paikoin täysin puhditonta. Hienommat piirrokset olisivat voineet olla sarjalle oiva pelastusrengas.
Lehden viimeinen pitkä sarja on Romano Scarpan piirtämä Adoptiopoika. Sarjan käsikirjoittaja ei ole tiedossa, mikä onkin tälle oikea onnenpotku. Juoni on täysin ennalta arvattava ja tylsä. Scarpan piirroksia ei voi moittia, mutta edes ne eivät kykene pelastamaan tarinaa, joka kompastuu heti aloitusruudussaan eikä nouse sieltä enää ylös. Mitähän lie maestro ajatellut jouduttuaan kuvittamaan tällaista soopaa?
Näiden lisäksi lehdestä löytyvät Donald Soffrittin Pikku-Aku ja kaverit -strippi, joka on tällä kertaa tavallistakin ponnettomampi, Päivän pamaus sekä dekkaripähkinä. Lisäksi takakannen täyttää totuttuun tyyliin vitsisarja. Roberto Gagnorin ja Giada Perissinotton Kauniita unia on idealtaan hyvä.
Lupaava kirjallisuusteema, jonka tarkoitus on selkeästi puffata alkavaa Ankalliskirjallisuuden klassikot -sarjaa, osoittautuu valitettavasti flopiksi. Lehden taso on kaukana viime kuukausien onnistujista. Erityisesti kaksi jälkimmäistä pitkää sarjaa jäivät matelemaan alamaihin. Katseet kääntyvät lupaavasti kohti ensi kuuta, jolloin Päivän pamauksen mukaan lehden sivuille astelee kesällä debyyttinsä Suomessa suorittanut Heshukka.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti