Hae tästä blogista

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 449



Helmikuun Taskarin nimi on Homma hanskassa. Arvostelussa tärkeimpänä asiana katsastetaan, kertooko se todellisen kuvan kirjan luonteesta. 

Hommat eivät ole hanskassa Akulla Sudenpentu-aiheisessa johtosarjassa, kuten kuvitella saattaa. Gorm Transgaard ja Flemming Andersen luottavat Hyytävässä haasteessa hyvin perinteiseen kuvioon. Riskittömällä linjalla on turha odottaa mahtavuuksia, mutta aivan mukavan pikku jutun miehet ovat kasaan saaneet. Tarina on poikkeuksellisen lyhyt Taskarin johtosarjaksi. 

Alessandro Sistin ja Giampaolo Soldatin Musta aukko on siinä mielessä historian siipiä havisutteleva sarja, että kyseessä on tohtori Staattisen hahmon ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa esiintyminen italialaisperäisessä tarinassa. Hänen mukanaolonsa ei heppoiselle tuotokselle kuitenkaan tarvittavia lisäpaukkuja anna ja tarina jää siten luonteeltaan vain pikaiseksi välähdykseksi sarjakuvien joukossa. Staattisen tempautumista toistekin Taskareihin en lähtisi estämään. 

Taikaviitta-seikkailu Punaisen planeetan pedot jatkaa Mustan aukon viitoittamana avaruusteemaisena. Sarjalla on nimekkäät tekijät, käsikirjoittaja Rune Meikle ja piirtäjä Giorgio Cavazzano. Nimekkyys ei kuitenkaan aina takaa menestystä, kuten olemme usein saaneet huomata. Punaisen planeetan pedot jakaa Mustan aukon kokeman kohtalon. Eivät ne sentään mustaan aukkoon asti ajaudu, mutta tarinoilla ei ole nähtävissä minkäänlaista potentiaalia tulla jälkeenpäin erityisellä lämmöllä muistelluiksi. Hyvä, jos ne ajan kuluessa edes tulee muistaneeksi myöhemminkin. 

Bensiiniä pellolta on Riccardo Pescen ja Donald Soffrittin versio klassisesta Roopen ja Kroisoksen kamppailusta bisneskentällä. Sarjalla on hetkensä, mutta siltä sopi odottaa enemmänkin. Nyt juttu jää tyngäksi. Soffrittin piirrokset ovat erinomaisia ja lisäävät tarinan mielekkyyttä kokonaisuutena. 

Giorgio Salatin ja Antonello Dalenan Kuuden loikan tuttavuus tuo Ankkojen käytäntöön kuuluisan niin sanotun kuuden erottavan askeleen teorian. Idea sarjalle on mahtava ja herättää välittömästi mielenkiinnon. Lisämausteena tarina tarjoaa elokuvien ystäville hupia nimiväännösten ja piirroksiin piilotettujen yksityiskohtien myötä. Sarja sortuu lopussa pienoiseen imelyyteen, mutta onneksi se vaihe käsitellään vasta aivan lopussa ja hyvin pikaisesti. Tarina yltää kirjan sisällöstä toistaiseksi kirkkaalle kärkisijalle ja jättää jälkeensä miellyttävän nälän. Samaan ideaan sovellettuja sarjoja näkisi oikein mielellään myös jatkossa, mielellään laajennettuna. 

Superhessu ei ole yleisimpiä vieraita Taskarissa tai ylipäätään missään julkaisussa. Jo siksi Augusto Macchetton ja Lucio Leonin Sankaruus sivistyksen jälkeen on heti lähtökuopissa mukava lisä kirjaan. Sarja tuntuu tarjoavan vain lisää ja lisää syöttöjä suoraan lapaan. Lucio Leoni on hyvä piirtäjä, joka muistettaneen parhaiten yhteistyössä Emanuela Negrinin kanssa piirretyistä maanmainioista Taikaviitta-sarjoista. Erinomaisesti laadittuja ovat tämänkin sarjan piirrokset. Onnistunut kokonaisuus täydentyy Macchetton käsikirjoituksella, joka marssittaa mukaan toinen toistaan erikoisempia supersankareita. Veto on niin hyvää, että Kuuden loikan tuttavuus joutuu nopeasti siirtymään hopeasijalle, mikä sekään ei ole varsinkaan tässä seurassa häpeä.

Seuraava sarja, Loitolla maailman melskeestä on siitä erikoinen tapaus, ettei sille ole annettu niin sanottua otsikkohahmoa. Vanhemmissa Taskareissa moinen ei ollut mitenkään tavatonta, mutta jo vuosikaudet kaikissa mahdollisissa julkaisuissa otsikkohahmot ovat olleet standardi. Poikkeus ei anna tarinalle voimaa olla poikkeuksellisen hyvä. Matteo Venerus ja Marco Mazzarello ovat saaneet aikaan loppujen lopuksi melko mitättömän saippuan. 

Palkintopallilla alkaa olla tungosta, sillä seuraavaksi sinne on tyrkyllä vielä Enrico Faccini. Maaginen Kroloukku on klassista Faccinia. Hauska, hulvaton ja muut soveltuvat synonyymit tulevat aina syystä kulutetuiksi hänen kohdallaan. Ei ole iso yllätys, että vaikka kirjasta löytyi muitakin loistavia suorituksia, lyö mestarillinen Faccini nekin kuin suorastaan leikitellen. 

Loppuun säästetty lyhykäinen Cecilia De Bianchin ja Roberta Mighelin Oppia anastus kaikki taikka Massimiliano Valentinin ja Libero Ermettin yksisivuinen Säästökuuri eivät enää asetelmia muuta, vaikka ne molemmat ihan mainioiksi jutuiksi yltävät. Suurimman kunnian ansaitsevat ovat selvillä ja kärjessä on tuttu herra Enrico Faccini. Faccinilla on homma hanskassa, mutta niin on ollut myös monella muulla kirjan sisällöstä vastanneella. Homma hanskassa on nimensä veroinen opus ja lukusuositusten arvoinen. Vaikka heikompiakin tekeleitä joukosta löytyi, ei kirja Taskari-hyllyn arvoa nakerra – pikemminkin päinvastoin.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Disney-sarjakuvan satoa syksyllä


Syksyllä ilmestyvistä Disney-sarjakuvakirjoista on tullut perinteisesti jo tietoa. Luvassa on jälleen niin uusia osia tuttuihin kirjasarjoihin kuin mielenkiintoisia yllätyksiäkin. Kirjat on listattu alla ilmoitetun julkaisuaikataulun mukaisessa järjestyksessä. 

Minä Taikaviitta
Noin 200 sivua
ISBN 978-951-32-4463-7
Suositushinta 36,00 €
Ilmestyy viikolla 37/2017

Carl Barksin parhaat sarjat 8 - Koralliluolan kummitus
240 sivua
ISBN 978-951-32-4465-1
Suositushinta 29,00 €
Ilmestyy viikolla 41/2017

Sammon salaisuus -juhlapainos
Noin 210 sivua
ISBN 978-951-32-4466-8
Suositushinta 39,00 €
Ilmestyy viikolla 41/2017

Cafe Zombo
48 sivua
ISBN 978-951-32-4464-4
Suositushinta 33,00 €
Ilmestyy viikolla 42/2017

Cowboy Mikki - Floyd Gottfredsonin hurjimmat villin lännen seikkailut
136 sivua
ISBN 978-951-32-4462-0
Suositushinta 33,00 €
Ilmestyy viikolla 42/2017

Aku Ankka ja Suomi - Suomen historia räpylävinkkelistä
Noin 100 sivua
ISBN 978-951-32-4461-3
Suositushinta 29,00 €
Ilmestyy viikolla 44/2017

Minä Taikaviitta on perinteisessä jättikirjojen ulkoasussa julkaistava Taikaviitta-sarjoja sisältävä teos. Cafe Zombo on ranskalaisen sarjakuvapiirtäjän Régis Loiselin laatima Mikki-sarja, joka jatkaa viime syksynä ilmestyneen Mikin hulluimmat seikkailut -albumin tiellä. Aku Ankka ja Suomi -kirjaan taas on koottu Suomen 100-vuotisjuhlavuoden aikana Aku Ankka -lehdessä nähtävät juhlasarjakuvat ja -kannet faktapläjäyksineen.

Sammon salaisuuden juhlapainos osuu sekin mukavasti juhlahumuun. Se on laadittu samoin periaattein kuin kaksi vuotta sitten julkaistu Kadonneen kirjaston vartijoiden juhlapainos. Carl Barksin parhaat sarjat jatkuvat kahdeksanteen osaansa ja Floyd Gottfredsonin klassikoita nähdään jo neljättä vuotta perätysten jättikirjakoossa. Gottfredson-julkaisujen vakiintuminen Barksin ja Rosan kaltaisten nimien rinnalle on suuri ilo! Sen sijaan surullista on, ettei Disney-sarjakuvan legendan Romano Scarpan (19272005) syksyistä 90-vuotissyntymäpäivää ole tällä tietoa katsottu kovakantisen kokoelman arvoiseksi.

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja Teema 49



Vuosi 2017 on tuonut tullessaan jo lukuisia herkullisia Ankka-julkaisuja, mutta arvostelut eivät ole oikein pysyneet samassa tahdissa mukana. Nyt tämän erheen korjaus alkaa Juhlakattauksella eli Aku Ankan taskukirjan 49. teemanumeron ruotimisella. Pokkari oli konkreettinen käynnistys Romano Scarpan syntymän 90-vuotisjuhlavuodelle, jota sietääkin juhlistaa kunnolla. Kokoelman kannen vuonna 2005 edesmennyt Scarpa laati yhdeksi vaihtoehdoksi vuonna 2001 ilmestyneen ihka ensimmäisen Taskarin teemanumeron Pala kakkua kanneksi. 

320-sivuisessa kirjassa on seitsemän sarjaa, jotka kahta lukuun ottamatta on aiemmin julkaistu Aku Ankan taskukirjojen sivuilla. Lisäksi kahdella tarinalla julkaisuja on ennen tätä alla jo useampi kuin yksi aiempi. Toinen niistä on Mikki-dekkariklassikko Irokeesikaulanauha vuodelta 1960, jolle luvassa on jo neljäs julkaisu Suomessa. Sarjan ansaitsemaa klassikon asemaa ei mitenkään käy kiistäminen, mutta aina näin monta julkaisualustaa saaneet tarinat pistävät pohdiskelemaan niiden tarvetta olla jälleen esillä. Erityisesti juhlatilanteessa paikkansa olisi myös ensijulkaisunsa saavilla klassikoilla, jotka nekin ansaitsisivat tulla sankkojen joukkojen lukemiksi. 

Kolikolla on myös toinen puolensa: Juhlan tuntua voi nimittäin myös syödä se, ettei tunnettuja ja tunnustettuja klassikoita nähtäisikään. Huomioida pitää myös uudemmat Ankan ystävät, joilla ei niitä aiempia julkaisuja ole hyllyssään tai muuten saatavilla eikä siten mahdollisuutta herkutella näiden klassikoiden parissa. Näiden näkökulmien nojalla Irokeesikaulanauhan kaltaisen klassikon uusi uudelleenjulkaisu on hyväksyttävää ja antaa jo itsessään vahvan ostosuosituksen varsinkin heille, jotka eivät tarinaa ole ennestään lukeneet. Täsmälleen sama pätee vuoden 1957 Lentävään skotlantilaiseen, jolle julkaisukerta on Suomessa kolmas. 

Näiden sijasta jos jonkin tarinan julkaisemisesta tässä yhteydessä on hieman kitistävä, on se Kaupanteon koodit. Juttu on vuodelta 1976, mutta ainoan julkaisukertansa Suomessa se on saanut Taskarissa 338 yhdeksän vuotta sitten. Näin pieni julkaisuväli on turhan tiivis, kun kyseessä on tarina, jota ei voi millään mittapuulla lähteä klassikoksi tai muusta syystä erityisen merkittäväksi sarjaksi julistamaan. Juttu on hauska, mutta tässä kirjassa se vie tilan kontekstiin paremmin sopivalta sarjalta. 

Kaupanteon koodeissa tavattava Kuuno Kaakkuri on mukana myös sarjassa Riitta Hanhi rikkana rokassa vuodelta 1961. Kyseessä on Kuunon ensiesiintyminen ja Riitan toinen. Kaksikko on sittemmin kunnostautunut piinkovana bisnesparivaljakkona lukuisissa oivallisissa sarjoissa, mutta lähtökohdat yhteistyölle eivät ole olleet kovinkaan lupaavat, kuten tästä tarinasta voi todeta. Sarjaa voi kutsua vähintäänkin pienoisklassikoksi, jos sitä ei henno aivan järeimpien joukkoon laskea. Se tuo kokoelmaan mukavan lisän.

Tarina Aku Hoodista on Scarpan Robin Hood -parodia vuodelta 1960. Sarja on kirjaan nappivalinta, sillä se omalla tavallaan osoittaa Scarpan mestarilliset kyvyt tarinoitsijana. Tunnettujen tapahtumien, teosten tai legendojen parodiointi on vaativa laji, joka menee helposti pahan kerran pieleen. Usein parodiat ovat tahattoman puuduttavia käydessään kaavamaisesti tutun vanhan jutun läpi hyvin miedoin vitsein. Scarpa ei tällaisiin synteihin sorru, vaan tuo juttuun mahtavalla ja toimivalla tavalla täysin omiaan tehden parodiasta niin itsenäisen teoksen kuin se voi olla. Lähtökohtaisesti jo tarinan siirtäminen sen alkuperäisestä kontekstista on ollut osuva valinta, joka vie sarjan heti voiton puolelle. Tarinan uudelleenjulkaisu on toimitukselta kiitosten arvoinen teko, sillä se ei nähdäkseni kuulu itsestäänselvyyksien joukkoon uudelleenjulkaisuvalintoja Scarpan tuotannosta tehtäessä.

Kirjan kaksi ensijulkaisunsa Suomessa saavaa sarjaa on siinä mielessä valittu hyvin, että ne edustavat ajallisesti Scarpan mittavan uran eri päitä. Kultainen hetki on vuodelta 1955 ja Muistumia tulevasta vuodelta 1996. Kumpikaan niistä ei ole Scarpan käsikirjoittama, mikä on kyllä kieltämättä pieni harmi, kun kyseessä on Scarpan juhlakokoelma ja vieläpä sen harvat debyyttijulkaisut. 

Nimestä se ei kuitenkaan jää kiinni ainakaan Kultaisen hetken kohdalla, sillä käsikirjoittajana on sille toiminut oikea legenda, Guido Martina. Martinan jutuille tyypilliset ketkuilu, juonittelu, yllättävät käänteet ja vihaiset Ankat ovat kaikki elementissään ja Scarpa niille oivallinen tulkki. Rehellisesti sanottuna vuonna 1955 uransa vielä hyvin varhaisessa vaiheessa olleen Scarpan piirrokset häviävät kirjan muille, myöhempien vuosien näytteille, mutta tällaisiin kokoelmiin on aina ilo saada ura näkyviin mahdollisimman laajasti. 

Alessandro Sistin käsikirjoittama Muistumia tulevasta on kirjan sarjoista selvästi heikoin. Syy ei ole Scarpan piirroksissa vaan hyppelehtivässä, ajelehtivassa ja oikeastaan täysin juonettomassa käsikirjoituksessa. On ikävää, että näin heikko suoritus on löytänyt tiensä Juhlakattauksen juhlakattaukseen, mutta otetaan tästäkin se mahdollinen ilo irti: Saimmepa nähdä Scarpaa myös tämän uran myöhemmältä vaiheelta. 

Juhlakattaus Scarpoineen kannesta kanteen on oivallinen aloitus legendan juhlavuodelle. Juhlakokoelmana tätä ei täydellisenä voi pitää, mutta onneksi ainakin lupausten mukaan tämä oli vasta aloitus ja vain osa koko juhlaa. Kemujen kohokohtia voidaan odottaa loppuvuodelle, sillä Scarpan syntymäpäivää vietetään 27. syyskuuta.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Vuoden 2017 Disney Legendat julki

Tämänvuotiset Disney Legendat on julkistettu. Vuodesta 1987 asti The Walt Disney Company on myöntänyt Disney Legenda -arvonimiä ja -palkintoja henkilöille, jotka ovat työllään vaikuttaneet yrityksen toimintaan erityisellä tavalla. Nimityksiä tehdään nykyisin joka toinen vuosi ja kunnian ovat saaneet muiden muassa Carl Barks, Floyd Gottfredson, Ub Iwerks, Al Taliaferro sekä Disneyn "yhdeksän vanhaa miestä".

Tänä vuonna nimettyjen Legendojen kunniaksi pidetään palkintoseremonia 14. heinäkuuta D23 Expo -tapahtumassa Kalifornian Anaheimissa. Seuraavat henkilöt pääsevät nimekkääseen kunniagalleriaan:

Carrie Fisher - Joulukuussa menehtynyt näyttelijä tuli tunnetuksi Star Wars -elokuvien prinsessa Leiana. Fisher nähdään tässä roolissa vielä tulevana joulukuuna ensi-iltansa saavassa seuraavassa Star Wars -elokuvassa The Last Jedi. Näyttelijätyönsä lisäksi Fisher kirjoitti niin kirjoja, näytelmiä kuin elokuvakäsikirjoituksiakin.

Clyde "Gerry" Geronimi - Vuonna 1931 Disneyn studioille saapunut animaattori ja ohjaaja työskenteli niin lyhytpiirrettyjen kuin kokoillan animaatioiden parissa. Geronimin ohjaama Pluto-animaatio Ojenna auttava tassu voitti Oscarin vuonna 1941. Pitkistä animaatioista hän oli mukana ohjaamassa esimerkiksi Kolmea caballeroa, Tuhkimoa, Liisaa Ihmemaassa, Peter Pania, Kaunotarta ja Kulkuria, Prinsessa Ruususta sekä 101 dalmatialaista. Geronimi kuoli vuonna 1989.

Manuel Gonzales - Disneyn sunnuntaisarjojen työmyyrä on tullut suomalaisillekin lukijoille hyvin tutuksi niin Aku Ankka -lehdestä kuin sanoma- ja aikakauslehdistäkin. Gonzales aloitti Mikki Hiiri -sunnuntaisarjojen piirtämisen vuonna 1938 ja jatkoi työskentelyä myös muiden hahmojen parissa aina 1980-luvulle saakka. Gonzales menehtyi vuonna 1993.

Mark Hamill - Näyttelijän tunnetuin rooli on Luke Skywalker Star Wars -elokuvissa. Hamill on kunnostautunut myös ääninäyttelijänä. Näistä rooleista tunnetuin on Jokeri Batman-animaatiosarjassa.

Wayne Jackson - Teknikko suunnitteli Disneyn teemapuistoihin laitteita, nähtävyyksiä ja esitysjärjestelmiä. Hän on ollut mukana esimerkiksi Pirates of the Caribbean - ja Haunted Mansion -laitteiden luomisessa.

Stan Lee - Marvel-sarjakuvakustantamon ikoni on aloittanut uransa jo 1930-luvulla. Ensimmäinen hänen tekemänsä sarjakuva oli Kapteeni Amerikka -tarina vuonna 1941. Sittemmin hän on ollut mukana luomassa esimerkiksi sellaisia hahmoja kuin Hämähäkkimies, Thor ja Iron Man. Suurelle yleisölle Lee on tuttu Marvel-elokuvissa tekemistään cameo-rooleista.

Garry Marshall - Käsikirjoittaja, tuottaja ja ohjaaja työskenteli niin televisio- kuin elokuvatuotannoissa. Marshallin tunnetuimpia elokuvia lienevät Pretty Woman ja Prinsessapäiväkirjat. Hän teki myös itse rooleja näyttelijänä ja antoi esimerkiksi äänensä Disneyn Pikku Kananen -animaatiossa. Marshall menehtyi viime kesänä.

Julie Taymor - Broadwaylla työskentelevän teatteriohjaajan suurin menestys on ollut vuodesta 1997 esitetty Leijonakuningas-musikaali, jonka on nähnyt eri puolilla maailmaa yli 90 miljoonaa ihmistä. Innovatiivinen Broadwayta uudistanut Taymor on ollut mukana myös elokuva-alalla menestyksellä, sillä hän on ollut ehdolla parhaan laulun Oscar-palkinnon saajaksi elokuvasta Frida.

Oprah Winfrey - Maailmankuulu entinen The Oprah Winfrey Show'n juontaja on noteerattu usein maailman vaikutusvaltaisimpien ihmisten listoilla sekä suurituloisimpien julkimoiden joukkoon. Hän on tuottanut lukuisia elokuvia Disneyn omistamalle ABC-televisiokanavalle ja ääninäytellyt Disneyn Prinsessa ja sammakko -animaatiossa. Hän on mukana myös ensi vuonna ilmestyvässä Disneyn A Wrinkle in Time -elokuvassa.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Arvostelu: Aku Ankan taskukirja 448


Vuoden 2017 aloitti tammikuussa Taskareiden osalta jo pienoiseksi perinteeksi muodostunut Tupla, joka kantaa numeron 448 lisäksi nimeä Napamies. Kirjan sisällysluettelo vilisee mielenkiintoisia nimiä niin tekijöiden kuin tarinoidenkin osalta. Pidemmittä löpinöittä, hypätään mukaan Taskari-vuoteen 2017!

Opuksen johtosarjan valikoituminen tähän tammikuiseen julkaisuun johtunee tuossa kuussa ajankohtaisesta Iineksen syntymäpäivästä. Peter Snejbjergin ja Massimo Fecchin Tahmainen tarina ei luonteeltaan mikään iloinen, kermakakkumainen syntymäpäiväsarja ole. Päinvastoin, luvassa on kunnon actionia zombie-leffat mieleen tuovalla meiningillä. Tällainen on hivenen harvinaista Ankka-sarjakuvassa ja kaikkein yllättävintä on, että moista nähdään Iineksen pääosittamana. Tarina ei itseään ikävästi tahmaa, vaan siitä jää oikein puhdas ja raikas jälkitunnelma. 

Enrico Faccini on sellainen tekijä, jonka tarinat on aina erikseen mainittava, kun niitä julkaistaan. Järjen ääni on jälleen yksi hieno mallikappale herran taidoista, joskaan nyt nähtävässä suorituksessa ei sellaisiin sfääreihin ylletä, että mestaria tässä kohtaa olisi aiheellista lähteä sen enempiä ylistämään. 

Niccolò de Mojanan ja Ettore Gulan sarjassa Supersankarit törmäyskurssilla törmätään sekä Taikaviittaan että Viitattareen. Kahden supersankarin yhteisestä koitoksesta ei saada juuri mitään revittyä irti. Suuremmat odotukset jäävät seuraavan sarjan eli Alan asiantuntijan harteille. Odotuksia siihen latautuu, koska tarinan tekijöinä ovat Tito Faraci ja Silvia Ziche, jotka molemmat tunnetaan suorastaan eeppisiin mittoihin usein yltävistä hupailuistaan, joihin yhdistyy jopa pähkähulluja ja aivan absurdeja elementtejä. Alan asiantuntijakin lähtee hyvin liikkeelle, mutta sitten lento loppuu kesken. Tarinan kantavaa juonirakennetta eli väärinymmärrystä olisi toivonut kannettavan vielä reilusti pidemmälle, mikä olisi voinut tuoda mukanaan peliin mainittua absurdiutta. 

Jos ei Taikaviitta ollut joitakin kymmeniä sivuja sitten aivan terässä, niin nyt pääsee vireyttään testaamaan Fantom Ankka Marco Gervasion sarjassa Barkservillen aarre. Lähtökohtaisesti todella herkullisessa sarjassa tehdään kunnianosoitus itselleen Carl Barksille jo otsikossa. Juonen taustana on tietysti Sir Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes -dekkariklassikko Baskervillen koira, jonka nimeä väännellen Barks loi aikoinaan oman klassikkonsa Vaskervillen koira. Barkservilleissä on tässä sarjassa kuitenkin riittämiin, mitä nyt alkuperäisromaanin kuvioilla hämmennetään myös soppaa. Lopputulos on loistelias. Käsillä on yksi parhaista Fantom Ankan seikkailuista, ellei se paras. Sarjan loppu jättää vielä mukavan alustan mahdolliselle jatkolle.
Carlo Panaron ja Paolo De Lorenzin kahteen osaan jaettu, mutta yhteen pötköön julkaistu Suurkaanin suuri ilo on Roopen liiketoimia, pienoista matkailuun taipuvaista seikkailua ja vastaan juonimista yhdistelevä juttu, joka vielä paperilla saattoi näyttääkin hyvältä. Toteutus on kuitenkin äärimmäisen kömpelö. Sarjassa ei oikeastaan tapahdu yhtikäs mitään ja lopussa tuleva juonikoukkukin ammutaan alas pikavauhtia mahdollisimman tylsällä tavalla. Miellyttävämpiä bisnesseikkailuja ovat F. M. Bianchin ja Michele Mazzonin Osa-aikaloma sekä Rodolfo Ciminon ja Stefano Intinin Todellinen harvinaisuus, joista jälkimmäinen osoittautuu oikeaksi yllätyshitiksi kamppailemaan jopa kirjan parhaan sarjan tittelistä. 

Mikki Hiiri ja Pip Pip 15 on Taskarin suurin ja iloisin yllätys. Se on Romano Scarpan käsikirjoittama ja piirtämä tarina vuodelta 1960. On aina mukavaa havaita, että tällaisia herkkupaloja voi päätyä vielä aivan tavalliseen Taskariinkin julkaistavaksi. Samalla on ihmeteltävä, miten tällainen mestariteos on voinut säilyä näin pitkän ajan Suomessa julkaisemattomana. Oli asteikko sitten mikä tahansa, Mikki Hiiri ja Pip Pip 15 saa sillä täydet pisteet ja kaiken mahdollisen kunnian. Jo tämän yhden yksittäisen sarjan ansiosta koko julkaisulle voi antaa vahvan ostosuosituksen. 

Kilpailu Taskarin parhaasta sarjasta ratkesi selvästi siihen paikkaan, mutta palkintopallille on tunkua. Kirjan lopusta löytyy vielä pari vanhempien mestareiden oivaa näytettä. Jo ilahduttamaan ehtinyt Rodolfo Cimino pääsee vielä toisenkin kerran esille ja taas vain hyvässä mielessä. Giorgio Cavazzanon piirtämä Ihmekypärä on hauska tarina ilmeikkäällä ulkoasulla. Vuosikerta 1975 edustaa Cavazzanon riemukasta kumipallomaista tyylikautta. Guido Scalan piirrokset kirjan vihoviimeisessä sarjassa Lintumies Aku eivät luonnollisesti yllä samanlaiseen joustavan ja poukkoilevan repäisevään ilmaisuun, mutta silkalla ilolla niitäkin katsoo. Carlo Panaro tekee paikon tällä Suurkaanin suurta iloa varhaisemmalla käsikirjoituksellaan. 

Kaiken tämän päälle Tuplaan mahtuu vielä muutakin. Ne eivät erikseen ruodittujen ja ylistettyjen tarinoiden tapaan päässeet säväyttämään. Kahdelle lyhyelle jutulle on kuitenkin vielä annettava kunniamaininnat mukavuutensa johdosta. Ne ovat Monica Manzonin ja Luca Usain Pluto-juttu Painavaa asiaa sekä Marco Boscon ja Maria Luisa Uggettin Heluna-lyhäri Rentouttava mutakylpy. Se on tosin sanottava, ettei Uggettin piirroksista voi edelleenkään nauttia, mutta näin lyhyesti esitettynä ne ovat vielä siedettävissä.

Romano Scarpan juhlavuodesta oli viime vuoden lopussa jo puhetta ja näinhän siinä näyttää käyvän, että Scarpa vie mennen tullen. Muut eivät kuitenkaan jää vikisemään, sillä sen verran oli mukana loistosuorituksia myös muilta tekijöiltä. Kirjo oli Tuplassa mukavan vaihtelevaa niin tekijöiden, hahmojen kuin tarinoiden teemojen osalta. Parempaa aloitusta ei vuodelle voi juuri toivoa.